Tontin hakeminen ja suunnittelijan löytäminen

Kun 2014 saimme valmiiksi nykyisen talomme, oli alusta asti selvää ettei tämä tule olemaan loppuelämän talo. Syy, miksi silloin päädyimme rakentamaan oli yksinkertainen: markkinoilla oli liian kalliita osakkeita vs tiloihin nähden... ei ollut säilytystilaa... autotallitilaa... tai ei autotallia ollenkaan?! Kaiken kukkuraksi minulla ei ole syntynyt tähän taloon kovinkaan erityistä tunnesidettä, sillä tämä ei ole tyyliä, josta pidän. Eli päätimme, että asumme tässä 2-3 vuotta.

vanha_talo
"Vanha" eli nykyinen talomme pari kesää sitten. Neliöitä tehokkaat 105 ja pihassa myös kahden auton talli- ja varastorakennus. Ja tallihan on luonnollisesti tehty liian pieneksi, kun talon toiselta asukkaalta syytä uuden rakentamiseen kysytään.

Tontin hakeminen kaupungilta

Aloimme etsiä uutta tonttia kahden ja puolen vuoden asumisen jälkeen, mutta aavistuksen liian myöhään. Alue, jossa asumme nykyään ja jonne olisimme halunneet uudenkin talon rakentaa, on tällä hetkellä todella suosittu. Haimme vuoden aikana kaupungilta seitsemää eri tonttia ilman valituksi tulemista.  Yhtäkin hyvää ja  kovasti haluamaamme tonttia haki lisäksemme 22 muuta perhettä, joka on paljon noin 60 tuhannen asukkaan kaupungissa. Emme todellakaan olleet tonttivalintakriteerien korkeimmalla pistesijalla, sillä olemme saaneet kerran tontin kaupungilta viiden vuoden sisällä, eikä meillä ole lapsia. Lisäksi nykyiset asumisneliömme ovat  väljyydeltään riittävät kahdelle hengelle asuttavaksi. Lopulta saimme tontin loppuvuonna 2017, kylläkin eri alueelta kuin alkuperäinen suunnitelma oli. 


Suunnittelijan löytäminen

Sain suosituksen Talomyynti BACKMAN:sta ja päädyinkin nopeasti hänen toimistolleen oma pohjapiirustus kourassa. Jan on suunnitellut ison määrän taloja niin etelässä asuessaan kuin tänne pohjoiseen muutettuaan. Tälläkin hetkellä hänellä on työpyödällä parikymmentä suunnitteluprojektia. Yllätyin, kun Jan muutaman hiljaisen minuutin tuumailun jälkeen sanoi, että pohjahan on hyvä! Ajatella... ammattilainen sanoi kötöstystäni hyväksi. Olin kyllä tehnyt hyvät pohjatyöt (pohjakuvaehdotelmat, listat, inspiraatiokuvat) Janille siitä, minkälaisia tiloja haluamme ja minkälainen talon tulisi olla ulkonäöltään. Selvisi, että Jan suunnittelee enemmän kuin mielellään "jenkkityylisiä" taloja. Mahtavaa! Sovimme uuden tapaamisen parin viikon lomareissuni jälkeen ja odotin, että siellä olisi vastassa pohjakuva, jossa olisi vain joitain viitteitä siitä, mitä olin piirtänyt. Lopulta pohja oli ollut niin pätevä, ettei siihen oltu lisätty muuta, kuin pakolliset rakennuslain määräämät ympyrät ja siirretty muutaman seinän paikkaa, jotta rakentaminen olisi teknisesti helpompaa (ja varmaan helpon lisäksi mahdollista, ehkä?).

talo_pohjapiirros
Uuden talon pohjaa. Huoneistoala 136m2, kerrosala 217m2, tilavuus 739m3.
Lopulta talon kaikki valmiit lupakuvat vaativat vain neljä käyntiä Janin toimistolla. Olen lukenut useista rakennusblogeista, että valmiit kuvat ovat vaatineet yli parikymmentä versiota. Meillä on ollut hyvä yhteistyömeininki ja erityisesti yhteisymmärrys alusta alkaen ja valmiit pohjatyöni varmasti helpottivat ja nopeuttivat suunnittelua jonkin verran. Lisäksi minulla on tulossa kiireinen kevät ja aikomuksena on yrittää unohtaa taloprojekti kokonaiseksi kuukaudeksi, joten rakennuslupapaperit tulisi saada vetämään niin, ettei minun tarvitse vaivata päätäni tällä asialla huhti-toukokuun aikana. Vaikka vaikeaa se tulee olemaan, sillä tällä asialla on ihan mukavaa vaivata päätä... ainakin vielä ennen raksaväsymystä.

uusi_talo_pohjoinen
Tuleva talo tontin pohjoispuolelta. Talon tumma osuus tulee olemaan käsinpoltettua tiiltä. Etuovi on muuttunut parioveksi. Nyt saatiin myös autokatos, joka ei mahtunut edellisen tontin rakennusalaan. Tähän se mahtui juuri ja juuri,  sillä leveyttä koko rakennuksella on noin 22 metriä.
Seuraa blogin kulkua Bloglovin'ssa
Follow my blog with Bloglovin

You May Also Like

0 kommenttia